#muutos

Bloggaus opettaa
Mieli·

Bloggaus opettaa

Tässä on tarina, joka sitoo 3 tankan teemat – tiedon tulvan, raamien tarpeen ja sisäisen järjestyksen löytämisen yhtenäiseksi kaareksi: Mies istuu työpöytänsä ääressä, jonka pinta oli peittynyt muistiinpanoista, kirjoista ja irrallisista ajatuksista ja laittei

Tiina Rajamäki: Koulu
Kirjat·

Tiina Rajamäki: Koulu

Moniääninen romaani siitä, miten ihanteille käy ajan kulussa ja mitä ihminen kestää ja mitä ei. Oma arvioni: Tiina Rajamäen romaani vei lukijansa lähiössä seisovan 1970-luvun tasa-arvoaatetta henkivään koulurakennukseen, jossa aina uudet nuoret ovat kulkeneet

Neitsyt6°
Henkisyys·

Neitsyt6°

Päivän Saabinen symboli#156 on Karuselli: Elämässä alkaa uusia syklejä ja vanhoja päättyy. Avainsana on vaihtelu. Tämä symboli viittaa ennen kaikkea vaihteluun, suunnan vaihtamiseen ja virkistävään irtautumiseen totutusta. Ajatus on, että ihminen kykenee joust

Surun iloiset kasvot
Mieli·

Surun iloiset kasvot

Ensimmäistä kertaa elämässäni miltei koen tyhjän paperin syndroomaa. On tilanteita, joissa sanat loppuvat. Joihin ei löydy sanoja. Mutta lämmintä halausta ei voi korvata mikään. Paitsi juuri se. Toisaalta mikään ei koskaan korvaa mitään. Ei edes vakuutuskorvau

Rutiineja särkemällä yllätyksiin?
Mieli·

Rutiineja särkemällä yllätyksiin?

Kannatan jossain määrin rutiineja. On helppoa herätä joka aamu samalla kellonlyömällä, kulkea koiran kanssa tutut polut, istua työmaalla siinä samassa paikassa, käydä niissä tietyissä jumpissa ja uimahallilla, ottaa aina se sama pukukaappi tai parkkipaikka, sy

08.08.2026 Tavat
Henkisyys·

08.08.2026 Tavat

Tiesitkö, että tapojaan voi muuttaa? Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan siten, että teet samaa asiaa päivästä toiseen, yhä uudelleen ja uudelleen. Kun olet tehnyt niin muutamien viikkojen ajan, pysähdyt ehkä rukoilemaan, ja kun pysähdyt, löydät leikkimielen