#lastenvaatteet

Vaatekaapit siivottu
Koti·

Vaatekaapit siivottu

Olen kuluneella viikolla käynyt läpi lasten vaatekaappeja. En ole pitkään aikaan tehnyt kyseistä hommaa, ja lapset ovat molemmat kasvaneet. Erityisesti tähän asti hidaskasvuinen Naakka on hujahtanut niin paljon, ettei mikään viime vuoden vaate (no ehkä shortsi

Samistelupaidat

Samistelupaidat

Tyttären villapaidan esittelin jo ajat sitten. Huomasin etten ole esitellyt omaa lempivillapaitaani. Nyt talvella olen melkeinpä joka päivä käyttänyt tätä paitaa ja se on kerännyt kehuja. Paita on neulottu Lettlopi langasta. Malli on Islantilaisia neuleita kir

T
Talous·

Hölynpölyä

Ilmeisesti kissa ja auto katselivat loppuvuoden työtahtia sillä silmällä, että nyt on hyvä aika ottaa osinkoja, mutta aloitetaan tammikuun tarkastelu alusta:1. koulukuvaukset tapahtuvat nykyisin niin myöhään loppuvuodesta, että lasku jää seuraavan vuoden puole

15. joulukuuta

15. joulukuuta

Päivän palapelin piirtäjä ei taida olla neuloja kun kenellekään neulojalle ei varmaan tulisi mieleen heittää lankaa ulos ikkunasta, pitkät puikot voisi neulojakin heittää pois.Ihan ensimmäisenä joskus marraskuun alussa neuloin pienet tiikerilapaset, tarkoitus

Klasarikimara

Klasarikimara

Inventaario pojan vaatelaatikoihin paljasti jälleen akuutin kalsarivajeen. Moni muu olisi tässä kohtaa käyttänyt elämästään puoli tuntia ja lähtenyt kauppaan ostamaan kalsareita. Minä puolestani kaivan esiin tilkkulaatikon. Tuhtaan ja tetristelen ylijäämäpalas

Ulkoisen varaston tyhjennys
Koti·

Ulkoisen varaston tyhjennys

ei käynyt käden käänteessä, mutta me tehtiin se ja nyt on aika palkita itsensä siitä hyvästä. Meillä on ollut rapiat kuusi vuotta ulkoinen varasto käytössä, sillä varastoitavaa on ollut todella paljon. Mutta nyt päätimme tämän muuton yhteydessä laittaa koko va

Saunanlämmitystä
Koti·

Saunanlämmitystä

Napsautan valot oven vasemmalta puolelta, sujautan rantasandaalit jalkaan ja avaan oven. Pakkasilma kasvoilla viilentää mukavasti. Kävelen matkan pihasaunan luokse rivakasti. Lumi kastelee matkalla sukkien kärjet. Saunan lasioven kahva tuntuu kylmältä. Kyykist