Runous, proosa, elämänmeno
Ihana hetki - uskalsin lähteä tämän vuoden ensimmäiselle kävelylenkille! Tiellä ei ollut lunta, ei jäätä, oli ihan normaali keli, melkein kuin kesällä. Kävelysauvat tukenani askelsin hitaasti entistä, tuttua reittiäni raikasta ilmaa nuuhkien. Aurinko paistoi,
Me mummeroiset olemme kaiketikin jo aika onttoihin korsiin karsittuja, koska ainakin minua pelottaa jo katsellakin jäisenä kiiluvaa pihaa - sen ahnaat juomut ja painaumat kun tuijottavat uhkaavina, kun tämän tästä pistäydyn parvekkeelle tarkistamaan, josko sie
Tonttupari kylpylässä, yhteistä aikaa viettämässä.Tosin kuvioissa myös se peikko. Saunassa, altaalla, ”lenkillä”. Alentavaa. Julmaa. Häikäilemätöntä. Härskiä. Entä tonttumuori, reppana, myrskyjen taittama? Niin, hän - hän vain sulkee silmänsä… Tonttu-ukko ui a
Näinä päivinä on tullut taas esille tuo lähisuhdeväkivalta. Ahdistus nousee päällimmäiseksi mieleen siitä lukiessa, sillä tiedän, että sitä tapahtuu kaikenlaisissa yhteiskuntaluokissa, toiset vaan jäävät piiloon jopa silminnäkijöitä vaikenemaan lahjomalla tai
Mulla on ihan huithapeli robotti-imuri. Rämisee ja hoitaa hommansa suunnilleen kuhan jotenni. No, hankin toisen, halvan senkin ja pistin ne yhtä aikaa töihin.Toinen, se vanhempi huithapeli siis, risteili miten sattuu, pörisi siellä ja kohta tuolla. Toinen tutk
Hurmahenki tutkii Unan kannettavaa.Koettaa alituisesti löytää jotain epäilyttävää siitä,puhelimesta, tietokoneesta, kaikesta mahdollisesta -puhelinsalaisuudesta ei tietoakaan,kuten ei mistään muustakaan Unaa koskevasta.Epäilee Unasta samaa, mitä itse tekee.Mik
Voiko kalliimpaa aarretta Elämä antaa kuin suloisen nyytin käsivarsille kantaa? Mi tuhisee, itkee ja aivastaa… Voiko hellyydestä värisevää sydäntä mikään muu kohottaa niin lähelle Taivasta?Sain ensimmäisen lapsenlapseni tasan 18 vuotta sitten, joten hänellä
Una saa viran. Lopultakin, ja sielunsa hengittää.Hurmahenki heittää hetkittäin,sopivasti annostellen,halveksivan huomautuksen, herjan, piikin,ja Una tuntee uppoavansa.Se hetki on lähes ylitsepääsemätön.Miten hirvittävä viha Unan silloin valtaakaan!Ja illalla h
Sieluni, mieleni ja sydämeni roikkuu lapseni kantapäillä, kun hän lähtee luotani. Seuraan parvekkeelta hänen menoaan niin kauan, kunnes viimeinenkin vilahdus on kadonnut näkyvistä. Polttava kaipaus ja ikävä astuvat huoneeseen kerallani parvekkeen ovesta. Hilja
Herra!Vuoksi tulevien haavojenko lapsuuteni suojelit? Vuoksi tulevien tuskanpäivienkö nuoruuden onnelliset hetket annoit? Sillä Sinähän tiesit... Sinä tiesit, miten haavani tulevat polttamaan. Sinä tiesit, miten kyyneleeni jaksavat pudota. Sinä tiesit, miten u
Katsoin jokin aika sitten telkkarista sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan haastattelua aiheesta, miten pahuus syntyy. Niinpä - miten sellainen vääristymä ihmisen mieleen pääseekään? Sitä ajatusta olen pyöritellyt mielessäni jo kauan, sillä mitenkään en
ajattelin sinua.Sinua, Elämäni rakastettua,vaikka toivoa meillä ei enää ole, silläunelmat yhteiseen vanhuuteen ovat kadonneet.Taivas on ne nielaissut jasiirtänyt seuraavaan syntymäämme.Pyydän enkeleitä tuikkimaan ylläsionnea sädehtivinä tähtösinä,tyynnyttämään
Aamulla varhain, siinä seitsemän jälkeen, keinottelin kävelysauvojen ja kenkien teräspiikkien turvin itseni pikkuisen autorääpäleeni luo, jonka lasit olivat tietenkin jäässä. Raaputtelin niitä ensin kokeilumielessä, mutta ei siinä oikein tullut jälkeä, sitten
Silmät rävähtivät auki kello 3.33 – enkeliaikaan siis! Uni ei enää tullut eikä enkeliäkään näkynyt, joten lampsin keittiöön ja lämmitin termospullosta eilistä kahvia. Lisäsin siihen choco cappuccino-raepussin, ettei maku olisi liian kitkerää. Nautin kahvini vu
Taas öinen töllö auki - ehkä sieltä jotain jo näkyisi, jotain, mi saisi unohtamaan ja sammuttamaan… Unohtamaan ne kaukaiset näyt, riipaisevat tunnot, armottomat iskut… Sammuttamaan liekehtivän sydämen pelottavan roihun - helvetillisen, kiirastulimaisen. Tulen,
Sain olla muutamia päiviä mökkilomalla Hollolassa, Kukkilassa. Palasin kotiin eri reittiä kuin mennessä, Vääksyn kanavan ja Turengin kautta. Oli kyllä mutkainen tie! Mutta miten ihanat maisemat ja ne talot! Aah! Kaikkein ihastuttavin oli Lammin seurakunnan kes
Luin Fredin poismenosta. Hän oli ihana, nuoruuteni laulaja. Rakkaani kanssa tanssimme hänen laulujensa tahdissa niin niin paljon. Rakkaani vain kyllästyi minuun enkä kohta kymmeneen vuoteen ole voinut kuunnella mitään yhteisiä lauluja, ja se merkitsee sitä, et
Saunatarvikevati odottaa ovenpielipenkillä. Tuijotan telkkaria, väliin kelloa. Pitkä on odottavan aika. VIHDOINKIN! Vati käsivarrelle, lopposet jalkaan, hissi ja alimman kerroksen ovet. Pieni pyyhe pesuhuoneen oven eteen lattialle sekä kevyt kumimatto pesuhuon
Pikkiriikkinen lasienkeli lamppuni alla lenteli, kohti lähellään kulkevaa kurkotti ja siivellään hiuksiin huiteli sekä kuiskutti hennolla äänellään: - Hyvää Joulua, rakas ystävä, älä ajoista vaikeista välitä, vaan ota kiinni hetkestä tästä ja iloitse tunteesta
Herra, en osaa enää kiittää – en jaksa, sillä voimani ovat hukkuneet toivottomiin avunpyyntöihin sekä kuuroille korville kaikuviin hätähuutoihin. Ei Elämä eikä etenkään maailma välitä. Maailma on liian epäoikeudenmukainen ja kiero. Se sallii epärehellisyyden,
Rakastin sinua, ehdottomasti, kuten hyvin tiedät. En eksynyt harhapoluille, vaikka alati epäilit minusta samaa, mitä itse teit. Eiväthän kaikki todellakaan ole pettureita, pelkästään omaa mielihyväänsä hakevia. Jotkut kenties antavat vaan kaikkensa auttaakseen
Istun sankarihautausmaan penkillä, kuten joka kerta niinä päivinä, kun lonkkani sallii kävelyretken ja kuljen yksin. Reittini on lähes aina sama. Hengitän rauhaa ja hiljaisuutta, katselen kumpujen päälle istutettuja kukkia sekä niiden yllä kisailevia perhosia
Minullako ei muka haaveita tulevaisuuden varalle? Voi veikkonen, on toki, muutama. Vielä kymmenisen vuotta sitten haaveilin, miten koko meidän perheemme asuisi samassa pihapiirissä, me isovanhemmat omassa asunnossamme ja molemmat lapsemme omissaan siinä vieres
Mikä viattomuus, uskollisuus, yksinkertaisuus! Mikä rikkumaton luottamus lähimmäiseen, jolloin hyvä voittaa ja paha alistuu – katoaa! Pyydän, Herra - anna nykypäivään takaisin nuo kaikki!
- Onnea kihlajaispäivälle, rakas, virkan. - Kiitos, tosin onhan siitä jo viisi vuosikymmentä, vastaa peilikuva. - Vaikket sitten loppujen lopuksi ollutkaan kelvollinen, et sitten yhtään, se jatkaa. - Etkä kyllä nytkään näytä kovin kummoiselta - kovin rypistyn
Tämä kaupunki, jossa nykyisin asun, on hyvin kuiva paikka, sillä täällä ei ole järveä, ei merta, ei edes näkyvää jokeakaan. Muutama tekolampi on sekä suihkukaivo. SILTI tämän kaupungin hallinto on päättänyt, ettei maauimalaa avatakaan tänä kesänä - sillähän sä
Taas aamuyön tunteina nousin pois vuoteesta, sillä turhaan siellä on pyöriskellä ja tuskaillapurkamattomia, puhumattomia kipeitä juttuja. Koronan vallatessa maailman juutuin minäkin asuntooni kahdeksi kuukaudeksi. Poika toi muutaman kerran ruokakassin, mutta s
Sänky, parveke, vessa, keittiö, olohuone (telkkari), sänky, parveke, keittiö, olohuone (telkkari), vessa, parveke… Päädyn kierroltani takaisin vuoteeseen. Jo kolmas kerta tänä yönä, sillä uni pudottaa pilveltään heti, kun alan vajota sen untuvaiseen syliin.
Puhunko nykyään vain runon kautta? Välittääkö pelkästään runo, mitä tunnen, miten koen, miten elän? Mutta onko nykymaailmalla enää korvia, jotka kuulevat, ymmärtävät, armahtavat? Yksinäisyyden pakahduttavuus, askelten sietämätön raskaus, tunteiden hidas valumi
Hiippalakki vilahti, koht’ ovikello kilahti. Pukki työntyi eteiseen höpisten siin’ itsekseen: ”Taitaa olla mummi vaan kaipaamassa omiaan. Pistänpä sill’ suukkosen kera tuhdin halauksen.” Mummi riemust’ kiljaisi, yllättäväst’ eleest’ riemuitsi, vaan silloin puk
