Kun ääneen sanotut sanat eivät riitä, kirjoitan.
Rakastan ihmisten kertomuksia elämästä.
Haaveilen työstä lastensuojelualalla.
Unelmoin kirjailijanurasta.
Rakennan tulevaisuuttani lapsena opittujen arvojen pohjalta.
Kirjoitan, jotta eläisin. Ja elän, koska kirjoitan.
Sä olet kyllä yks idiootti, hoen itselleni, kun viimein kahden erittäin sekopäisen päivän jälkeen kerkeän hetkeksi istahtaa alas ja kaivaa puhelimen esiin. Ei yhtäkään lukematonta viestiä tai vastaamatonta puhelua siltä tyypiltä, jota kaipaan tämän härdellin k
Suljen työpaikan oven ja laskeudun betoniportaat alas kadulle. Tiistai-illan vihmova tuuli tuntuu pureutuvan luihin ja ytimiin, eikä puistosta päin kaartuva saderintama yhtään helpota asiaa. Paluu arkeen on ollut tahmea. Join työpäivän aikana ainakin viisi kup
Olin jo kerennyt ajatella eläväni syyllisyyden tunteen kanssa loppuelämäni, mutta nyt musta tuntuu, että pystynkin ehkä päästämään siitä irti. Se, että olin seurustellut Matiaksen kanssa pariin otteeseen ja myös ollut se, joka oli halunnut erota molemmilla ker
En muista koskaan jonottaneeni pitsaa näin kaukaa, mutta ehkä elämäni ensimmäistä kertaa se ei haittaa sitten ihan yhtään. Ei, kun voin sen koko ajan viettää ihmisen kanssa, jonka pelkäsin jo menettäneeni oman toimintani vuoksi. Enkä tiedä paljonko meillä on a
Valkoinen kontti näkyy isonteltan takana. Tänä kesänä se on sijoitettu vähän sivummalle sakastista, jonka luona olevan aidan tällä puolella seisoskelee muutama pappi liperit kaulassa ja musta puku päällään. Hidastan vauhtia ja yritän näyttää siltä kuin olisin
Jono ravintolakatokseen kiemurtelee pöytien välissä ja välillä tuntuu siltä kuin se ei liikkuisi lainkaan eteenpäin. Edellisiltana taivaalle kerääntyneet pilvet olisi jopa ihan toivottava luonnonilmiö, mutta tietysti juuri nyt, kun nälkä on suurimmillaan ja jo
Herään aamuauringon paahtamasta teltasta hikisenä. Suu tuntuu rutikuivalta, joten kaivan ensin rinkan sivutaskusta termosjuomapullon ja hörppään pari kulausta väljähtänyttä vettä, joka menee tällä kertaa paremman puutteessa. Aada nukkuu vielä sikeästi. Se raah
Sinun voima on, valta rajaton täällä valtakunnassasi. Sitä etsien saa nyt ihminen kaiken muunkin armostasi. Vilkaisen vielä kerran kentän suuntaan ja ihastelen väkijoukon yllä hiljalleen punertuvaa taivasta, jolla aiemmin päivällä olleet pilvimassat ovat saane
Heinänkorret keinuvat edestakaisin lempeässä kesäillan tuulessa. Päivän mittaan niiden sekaan on tallautunut tuhansien ihmisten askelista polkuja, jotka kiemurtelevat ympäri suviseura-aluetta. Isoteltta kohoaa kentän toisella laidalla kohti taivasta. Kuin muis
kylvän surun kyyneliäistuttaakseni omenapuunkukoistamaan keskellä kesääkantamaan huurtuneita oksiaan paukkupakkasillatuomaan kevääseen toivoa uusista aluistahiirenkorvien puskiessa esiinlohduttamaan syksyn sateissaruskaan puhjenneenakylvän surun kyyneliäistutt
Käsi lepää ovea vasten. On jo levännyt hetken aikaa. Yritän toitottaa itselleni, että ei se ole kuin pieni liike ja sitten voisin astua sisään, mutta mun keho on päättänyt olla toimimatta ohjeiden mukaan.Severin sanat kummittelee jossain taustalla.Sun kyllä pi
Tuska on niin syvälle riipivää, että tuntuu kuin hukkuisin. Puristan peiton reunaa samalla kun kyyneleet jättävät uransa poskille. En edes muista milloin olen viimeksi itkenyt. Itkenyt turhautumista ja voimattomuutta siitä, kuinka yksinäiseksi tunnen itseni ju
Kipu. Se on pesiytynyt jälleen rintakehään. Kipu, jota olen yrittänyt paeta. Jonka yritin nuorempana hukuttaa pois juomalla ja käyttämällä huumeita. Silloin en voinut ymmärtää, miksi mä en vain kestänyt. Miksi olin niin heikko. Kuvittelin, että olisi pakokeino
aina ei ollut sanoja kertomaan,miten paljon toista rakastioli vain sydämessä kasvava kaipuu,joka kasvatti vahvoja juuriatulevaisuutta vartensillä yhteisen elämän puutarvitsi ravinnokseen rakkautta,jotta se voisi vielä jonain päivänäkasvattaa oksilleen nuppujaj
Severi on täsmällisesti kahtakymmentä vaille parkkipaikalla odottamassa, kun kurkkaan pikaisesti kämpän ikkunasta ulos ennen kuin nappaan eteisen lipaston päältä avainnipun sekä puhelimen, jota en ole näköjään muistanut ladata.Sade vihmoo vaakasuunnassa kohti
Ravistelen hermostuksissani käsiä ja yritän rauhoittaa sydämen lyöntejä, jotka hakkaavat rinnassani tuhatta ja sataa. On epätodellista, että kaikkien niiden toivottomien päivien ja viikkojen jälkeen Julle on nyt täällä. Edessäni olevan käytävän päässä, josta v
muistutuksena itselleniettä kun tulee hetkiä,jolloin huomaat hukuttautuvasi kirjojen maailmaanpakenet vain todellisuutta,jossa et voi hyvin
Vesipisarat juoksevat auton etulasia pitkin, kun Severi kaartaa punatiilisen kerrostalon pihapiiriin ja jättää Joannan ja Elisen kyydistä. Aada päätti kyydin sijaan kävellä, koska pitserialta ei ollut sen kämpälle kuin muutama hassu korttelin väli. Huikkaan he
Severi vilkaisee mua välillä taustapeilistä kuin tarkistaakseen, että mulla on kaikki hyvin. Se on yksi niistä sen luonteenpiirteistä, mitä arvostan ihan todella ja sen takia Severistä onkin niin helppo tykätä. Aada istuu pelkääjänpaikalla ja selaa instaa. Ehk
Törmään ihan kirjaimellisesti Matiakseen rauhanyhdistyksen eteisessä, kun työnnyn naulakoilla väen tungoksen läpi etsiessäni takkiani satojen muiden mustien takkien seasta.- Lili!- Jumalan terve, huikkaan sille pikaisesti ja olen jo jatkamassa matkaa, kun se n
Aloitin tän blogin kirjoittamisen lokakuussa 2014. En ois silloin uskonut, että yli kymmenen vuotta myöhemmin tämä sama blogi on edelleen olemassa ja että joku vielä lukee näitä mun tekstejä. Kirjoittaminen on tavallaan aika yksinäistä puuhaa. Kukaan ei velvoi
Kirkon maalattujen lasi-ikkunoiden läpi tulvii auringon valoa. Istun alttarin oikealla puolella Severin kanssa, joka katselee tarkkaavaisesti puisille parioville, jotka ovat vielä suljettuna. Ahdistus, joka on pesiytynyt rintaani laskeutuu yhä vain alemmaksi j
Eteisen lipaston päällä on kasa maksamattomia laskuja, mutta en kykene tekemään asialle mitään. Matias on juuri lähtenyt takaisin omalle kämpälleen valmistautuakseen töihin. Huokaan helpotuksesta, että tänään sattuu olemaan vapaa päivä. Ei musta ole töihin täs
Naisen ääni on lempeä ja turvallinen. Se on niitä harvoja asioita, joihin takertua tässä vieraassa paikassa, jossa olen loukussa. Kun on samaan aikaan kaikkialla, mutta ei silti missään. En ole löytänyt pakoreittiä. En edes tiedä onko sellaista olemassa. Olen
Ilta-auringon valo siivilöityy ohuiden pellavaverhojen takaa. Se leikittelee sairaalahuoneen seinillä ja sängyssä liian sileiltä näyttävillä valkoisilla lakanoilla, jotka ovat Jullen peitteenä. Vilkaisen puhelimen kelloa, joka näyttää puolta kahdeksaa. Aika on
Lammen pinta on tyyni, vaikka tuuli pöllyttää hentoisia lumihiutaleita päin mun kasvoja. Pysähdyn katselemaan siipiensä suojiin kääriytyneitä sorsia, jotka päiväsaikaan uiskentelevat lampea päästä päähän ja nokkivat satunnaisten ohikulkijoiden niille heittämiä
Matias toistaa sanat uudelleen, mutta en halua kuulla niitä, joten yritän pakottaa itseni keskittymään viherkasviin, joka on nuupahtamaisillaan osaston ikkunalaudalla. Järki sanoo, että tietysti Matias on oikeassa, mutta sisimmässäni on niin syvä kolo, etten t
Toisinaan elämän onnellisin asia voi olla se kaikista kipein. On vaikea löytää sanoja, joilla kuvailla sitä ristiriitaa oman pään sisällä, kun hetkittäin kokee jotain sellaista ääretöntä onnellisuutta ja kiitollisuutta, että oma keho kantaa sisällään pientä ih
Olen varma, että olen kuullut väärin. Yritän pinnistellä, jotta saisin seuraavista sanoista selvää, mutta niitä ei enää kuulu. Olen taas yksin ja se surettaa. Tuntuu samalta kuin lapsena, kun äiti palasi töihin, eikä kotona ollut kukaan odottamassa mua koulupä
On hetkiä, jolloin muistan elävästi sen kaiken mitä silloin vuosia sitten tapahtui. Onneksi aika on tuonut tilaa unohdukselle sillä en aina jaksaisi kantaa sitä taakkaa, jonka laskit hartioilleni tuona syksyisenä päivänä. Elämä oli jo muutenkin raskasta. Olin
