Outi's life

outislifee.blogspot.fi

Olen 2 lapsen äiti ja ihanan miehen vaimo Espoosta. Rakastan käsitöiden tekemistä, tuunausta, sisustamista, ruoanlaittoa ja elämää yleensäkin!
Muoti ja kosmetiilla ovat myös lähellä sydäntäni. Lisäilen blogiini kuvia päivistäni ja tekeleistäni.

676.
Sijoitus
1 185
Postausta
2015
Vuodesta
Tuunattu lamppu
Koti·

Tuunattu lamppu

Minähän nyt ihan villiinnyin tästä uudesta koneesta niin, että tässä tulee jo uusi postaus :)Olen ollut tämän viikon lomalla ja sain tehtyä unelmien tuunauksen meidän keittiöön.Muistatteko nämä Ikean lamput, joita oli aika monessa kodissa muutamia vuosia sitte

49-vuotias

49-vuotias

Se olisi kuulkaas vuotta vaille 50 tänään täynnä.Yhtään ei tunnu vanhemmalta kuin eilen, mutta lisääntyneet silmärypyt kertovat omaa tarinaansa :)Ostin itselleni synttärilahjaksi uuden läppärin ja sillä nyt naputtelen tätäkin postausta.En usko koneen tuovan mu

Meidän koti

Meidän koti

Muutimme tähän nykyiseen kotiimme heinä-elokuun vaihteessa.Voin sanoa, että tämä tuntui heti kodilta, jossa tulisin viihtymään.Pieniä korjauksia on pitänyt suorittaa meidän muutonkin jälkeen tänne, esim. lieden alaosan luukku oli pois paikoiltaan kuukauden ver

Kierrätyskeskuksestä löytöjä
Koti·

Kierrätyskeskuksestä löytöjä

Pari viikkoa sitten kävimme äitini kanssa pyörähtämässä Suomenojan Kierrätyskeskuksessa.Tällä kertaa tein paljon löytöjä meidän kotiin.Ylemmässä kuvassa oleva kranssi lähti meille kotiin.Hintaa kranssilla oli 1€.Tätä kranssia pyöritteli käsissään eräs rouva ja

Karkkila elokuu 2023

Karkkila elokuu 2023

Viime viikon perjantaina lähdin taas viikonlopuksi Karkkilaan Mian luokse. Tämä kahvimuki on muuten oikein sopiva tekstiltään tällaiseen ystävyyden viikonloppuun. Perjantaina saunottiin, katsottiin leffa ja parannettiin maailmaa höpöttämällä kaikista hyvistä j

Kuulumisia

Kuulumisia

Tämä blogi on jäänyt aivan retuperälle viime aikoina. Muutto ja läppärin hajoaminen selittää ison osan tästä laiminlyönnistä, mutta jotenkin on ollut myös vapauttavaa olla kirjoittamatta mitään Olen yrittänyt pysyä mukana toisten blogien lukemisissa ja komment

Kuulumisia ja raparoffeeta
Ruoka·

Kuulumisia ja raparoffeeta

Täällä lomaillaan, käydään tavaroita läpi ja valmistaudutaan muuttoon. Kaikkea on tässä tauon aikana ehtinyt tapahtua. Instagram tilini hakkeroitiin, mutta onnistuin saamaan sen takaisin haltuuni. Tästä koko episodista ajattelin tehdä videon, koska kerrottavaa

Lomaa ja uutisia

Lomaa ja uutisia

Se olisi kuulkaas loma nyt!Neljä viikkoa ilman herätyskelloa tai no ehkä muutamana aamuna kuitenkin pitää se kello laittaa soimaan.Aion nauttia auringosta ja oman perheeni seurasta.Toivottavasti ehdin myös Karkkilassa käydä loman aikana.Sitten vielä niihin uut

Karkkila osa 2

Karkkila osa 2

Tässäpä teille nyt osa 2 minun Karkkilan vierailulta.Joudun tuottamaan pettymyksen sen suhteen, että en ostanut Rompetorilta yhtään mitään.Kirpparilla näin kuitenkin kylmälaukun, jossa oli näin hyvä motto meikäläisen elämään.Minähän olen aina ollut "vähän sinn

Karkkila kesäkuu 2023

Karkkila kesäkuu 2023

Olipa kiva käydä pitkästä aikaa Karkkilassa.Viimeisestä vierailusta oli päässyt kulumaan jo kolme kuukautta ja sehän on aivan liian pitkä aika olla erossa Miasta :)Sattui vielä niin hyvin, että Karkkilassa oli Rompetori tapahtuma ja siellä pääsimme ihailemaan

Hulluttelua

Hulluttelua

Tiedättekö mitä?Minulla on ollut ihan hurjan hauskaa töissä viimeiset pari viikkoa.Osittain varmaan johtuu siitä, että lähes kaikki pakollinen on nyt hoidettu ja olo on vähän odottava, mutta hurjan paljon rennompi.Työkaveri laittaa aina meidän kahvihuoneeseen

Pinaatti-fetapiirakka
Ruoka·

Pinaatti-fetapiirakka

Sunnuntaina pidin leipomispäivän.Aloitin leipomisen pinaatti-fetapiirakalla ja lopetin sitruunakakkuun.Olen aiemmin tehnyt pasteijoita pinaatti-fetatäytteellä, mutta nyt ensimmäisen kerran tein kunnon piirakan.Täytteen tein omalla tyylilläni, mutta tärkeintähä

Töitä ja vapaata

Töitä ja vapaata

Mitä kuuluu työrintamalle?Oikein hyvää, kiitos vaan kysymästä.Melkein kaikki tämän kauden hommat on saatu tehtyä ja nyt aletaan pikku hiljaa ottamaan vähän rennommin ja hassutellaan lasten kanssa.Se olisi kuulkaa 3 viikkoa töitä jäljellä, sitten pääsee ansaitu

3 x kuukauden kuva

3 x kuukauden kuva

On taas aika koota viime kuun 3 kuvaa selityksineen tänne blogiin.Arkikuvaksi valitsin töissä piirtämäni kilpikonnan.Vietin hoitolasten kanssa rauhallista aamua piirtelemällä ja jostain putkahti mieleen merikilpikonna.En ole mikään taiteilija tai muutenkaan hy

Keittiötikkaiden uudistus
Koti·

Keittiötikkaiden uudistus

Meidän keittiötikkaat tarvitsivat uudistusta.Maalipinta oli kärsinyt kovassa käytössä ja nämä väritkin alkoivat jo kyllästyttää.Tein viime vuoden marraskuussa yhteistyön Finnodekon kanssa ja sain tuolloin kalkkimaaleja, joitka ovat odottaneet käyttäjäänsä jo a

Mausteiset lyttyperunat
Ruoka·

Mausteiset lyttyperunat

Päätin testata lyttyperunoiden tekoa lauantaina.Tässä trendissä olen eittämättä todella myöhässä, mutta eikös se sanonta kuulu jotenkin näin, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.Tässä tapauksessa ainakin testailun tulos oli niin herkullista, että vaikka m

Asukaspuistossa

Asukaspuistossa

Meidän kodin vieressä on mielestäni Espoon kaunein asukaspuisto.Itse asukaspuiston rakennus ei ole se kaunein, mutta puiston alue on aivan täyskymppi.Tässäpä teille visainen kysymys.Onko tämä puu jokin jalava vai salava?Lisäpisteitä saa, jos tunnistat puiston

Kirppistelyä

Kirppistelyä

Tik Tokissa tuli vastaan videoita Vallilassa sijaitsevasta Bella-kirppiksestä.Ystäväni kanssa päätettiin mennä kirpparilla käymään perjantaina, suoraan työpäivän jälkeen.Tämä osoittautuikin hyväksi päätökseksi, koska ei ollut parkkiongelmia ja ihmisiä oli paik

Viikon varrella tapahtunutta

Viikon varrella tapahtunutta

Kylläpä tämä viikko on kulunut vauhdilla.Viime sunnuntaina olen viimeksi postaillut äitienpäivästä, huh huh.Maanantaina oli poikkeuksellinen työpäivä, koska päiväkoti oli kiinni ja me työntekijät vietimme kehittämis- ja tyhypäivää.Ihan huippu kivaa oli kyllä,

Äiti

Äiti

on ehkä maailman yksi kauneimmista sanoista.Äiteys ei ole kiinni siitä, että oletko itse kantanut lasta 9 kuukautta, vaan äiti on se henkilö, joka on turvallinen aikuinen lapselle, joka on läsnä lapselle.Äidiksi voi nykyään tulla monella eri tavalla ja mikään

Tortilla vai taco?
Ruoka·

Tortilla vai taco?

Sanottiin Tik Tokista mitä vain, niin kyllä sieltä löytyy kaikkea kokeilemisen arvoistakin.Eilen testattiin tätä tortilla reseptiä, jossa jauheliha paistetaan suoraan lettusen kanssa pannulla.Minä tein jauhelihamassan valmiiksi jääkaappiin.Jauhelihan joukkoon

3 x kuukauden kuva

3 x kuukauden kuva

Huhtikuu on ohi ja taas olisi aika käydä läpi kolme kuukauden kuvaa.Ensimmäisenä kuvana on arkikuva.Tässä kuvassa olen leikkimässä lasten kanssa kotileikkiä.Minä olen mummi, jolle on tuotu vauva hoitoon.Onneksi mummi sentään sai palkaksi kakkukahvit :)Kotileik

Vappu 2023

Vappu 2023

Olipa kiva vappu!Ei tehty mitään erikoista, mutta silti päiviin mahtui kaikkea mukavaa.Lauantaina sain itselleni vappupallonkin, jee!Olen ehkä vähän tapoihini kangistunut ja lapsellinenkin, mutta minusta on vieläkin kiva saada pallo itselleni :)Tämän vuoden mu

Riisipallot airfryerissa
Ruoka·

Riisipallot airfryerissa

Tiedättekö miten hyvältä tuntuu, kun saat oudon idean ja sen toteutus toimii täydellisesti?Minulle tuli tällainen idea ja päätin sen heti toteuttaa.Vaikka meinasi olla aineksista puutetta, en siltikään luovuttanut ja lopputulos oli niin hyvä, että näitä teen e

Kierrätyskeskuslöydöt
Koti·

Kierrätyskeskuslöydöt

Lauantaina päätin lähteä keväisessä asussani pitkästä aikaa käymään Kierrätyskeskuksessa.Etsinnässä oli aurinkolasit ja lasiset kahvikupit minulle ja Rachidille.Hameeni on muuten myös kirppislöytö, Salon Radio kirppikseltä.Aurinkolasit löytyivät, jee!Onneksi j

Eid al-Fitr 2023

Eid al-Fitr 2023

Eid al-Fitr on islamilainen juhla, jota vietetään ramadanin, paastokuukauden, päättymisen kunniaksi. Juhla on kolmipäiväinen ja ajoittuu islamilaisen kalenterin kymmenennen eli šawwal-kuukauden alkuun. Sekä sunni- että shiiamuslimit viettävät Eid al-Fitriä.Tää

Viikonlopun kuulumiset

Viikonlopun kuulumiset

Mansikoiden syönti on alkanut, jee!Lidl:ssä oli mansikat alessa ja voi miten ihanilta ne maistuivatkaan mustikoiden ja jogurtin kanssa.Tästä alkaa meidän mansikkakausi.Odotan jo perjantain herkkupäivää, taidan ostaa mansikoita ja jätskiä.Lauantai-iltana pääsin