
Antin valokuvaus ja taideblogi
Kolmen lapsen isän valokuvaus, taide ja musiikki harrastuksiin/töihin keskittyvä blogi.




Suosituimmat postaukset

Syksyä Vimpelinlammella
Käväisin heti aamutuimaan - kun sopiva tilaisuus kävi - Vimpelinlammella kuvailemassa, toiveissani oli saada lammen aamu usvaa kuviin. Sain. Kunnon kuvaaja kyllä on tähän aikaan päivästä, ja hieman aiemminkin, liikkeellä kameransa kanssa. Minä olin tosiaan väh


Vuoreijassa - Hornøya - Merilintujen paratiisi...
Kahdenkeskinen kesälomareissumme (28.6-4.7) suuntautui tänäkin kesänä Pohjois-Norjaan, Finnmarkin lääniin, jossa kahteen pääkohteeseen Vardøhon (Vuoreija) , sekä Berlevågiin. Vuoreijan lähellä kävimme myös mielenkiitoisessa kohteessa, Hamningbergissä, joka on

Keskikesän yön auringonlasku Raappananmäellä
Kävimme ihailemassa auringonlaskua keskiyön kieppeillä Raappananmäellä. Otimme mukaan mökillä käyvän ensikertalaisen, jolle tuota paikkaa oikeastaan olikin tarkoitus käydä näyttämässä. Muuten tämä paikka on meille varsin tuttu kesäöiden kohde…

Perhosia mökillä sunnuntaina
Allekirjoittanut pääsi vihdoinkin mökille lomailemaan työkiireiden helpotettua. Taidan kyllä olla sen sortin tyyppi, että jotain on joka tapauksessa tehtävä Heti ensimmäisenä aamuna oli otettava kamera, ja lähdettävä kiertelemään ympäristöön…

Valtavaaralla!
Valtavaaran huiputus kesäkuun puolessa välissä. Aivan Valtavaaran huipulla oli jälleen kerran ritariperhonen.

Kevättä Vimpelinvaaralla
Kevään merkkejä kuvailemassa Vimpelinvaaralla.

Pohjois-Norjassa! (Hammerfest, Finnmark...)
Toinen reissumme kesällä 2024 (heinäkuun 25. - elokuun 1. päivä) suuntautui kahdestaan rakkaan kanssa Pohjois-Norjaan Finnmarkin lääniin.

Kilpisjärvellä ja Skibotnin maisemissa kesäkuussa
Tässä kuvapainotteinen blogikirjoitus reissuistamme Kilpisjärvellä ja Skibotnin seudulla juhannusviikolla. Toivottavasti tästä blogista on hyötyä muillekin ihmiselle näiden hienojen paikkojen kokemiseen.

Viikonloppu mökillä
Tätä oli jo odotettu. Mökille Paltamon suunnalle kesän ensimmäistä kertaa viettämään yhteistä viikonloppua. Tätä hetkeä edelsi parin viikon jakso osittain ihan hellelukemissa, joten loputkin lumet olivat ehtineet jo sulaa alta pois. Ensimmäinen ilta tarjoili m

Pirunvaaralla kahtena päivänä
Ilma oli tosi lämmin, yli kaksikymmentä astetta, ja koko päivän töissä oli tunne, että tänään lähden kyllä pyörän kanssa kuvausreissulle jonnekin. Määränpäästä ei ollut tietoa vielä edes lähtiessä, mutta fiilis oli kunnossa. Pysähdyin tutkimaan lähitienoota ka

Vimpelinlammella kevättä kuvailemassa
Oli hieno tilaisuus päästä kuvailemaan yhtenä kevään lämpimimmistä päivistä, ja tartuin toimeen. Toiveissani oli kuvata ensimmäisiä heränneitä perhosia ja muutenkin eloon heräävää luontoa. Ensimmäiset kuvat päädyin nappaamaan läheiseltä Vimpelinlammelta. Lehde

Kittilässä! Kumputunturilla.
Kittilä-matkamme pää retkipäivä ja pääkohde Kumputunturi oli viimeinkin käsillä. Olin etukäteen tutkinut reitin ja huomioinut netistä löytyneen tiedon, joka kertoi, että ns. vanhempaa tietä tunturin länsipuolelta Kumputunturille menoa varten ei enää saisi käyt

Kittilässä! (Kilpaa Aakenustunturille auringonlaskua vastaan.)
Taideteokset Taideteokset/Tekniikat Tussityöt Maalaukset ja liitutyöt Lyijykynä, puuväri ja hiilityöt Grafiikan työt Piirtolevy ja Apple Pencil työt Grafiikan merkinnät Musiikkini Biisejä 1 (2018-2020) Biisejä 2 (2021-2022) Biisejä 3 (2023 - 2024) Biisejä 4 (2

Riisitunturilla
Syksy ja työt saapuivat. Sen mukanaan myös uutta ja ihanaa. Takana on pieni loppukesän reissu Riisitunturilla, joka on aina ollut yhtä yksinkertaisen kaunis paikka, eikä vielä kuitenkaan ns. ”oikeassa Lapissa”. Tuo reissu tuli tehtyä 19.8. Minulle sattui myös

Sateinen päivä, toisin kuin viikko sitten AKKOVAARALLA!
Nyt alkoi sitten pidempi sateinen aika. Säätiedotus näyttää sellaista ainakin viikoksi. Tämä on hyvää aikaa päivitellä näitä kotisivuja ja näin olenkin tehnyt ainakin viimeiset kolme päivää! Monen kuvausreissun kuvat ovat nyt päässeet tänne sivuilleni. (Kts. p

Perhosia Matinmäen suunnassa
Reilun kolmenkymmenen kilometrin pyöräily poikani kanssa sunnuntaina edellisyön YK-keikan jälkeen(:-)), toi muutamia mukavia perhoskuvia arkistoihin. Erityisesti (kirjaimellisesti) lennosta kuvaamani suokeltaperhoset olivat hieno onnistuminen. Metsätie Salmijä

Pilvisen Juhannuspäivän pyöräily. Lintuja, maisemia, leppis...
Ajatuksenani oli käydä ”vähän joella Kajaanin keskustassa kuvailemassa”, mutta kun pääsin sinne, ajatukset kääntyivät seuraavaan ja seuraavaan määränpäähän. :-D Tiedän, että pilvinen sää ei ole ollenkaan hyvä lähtökohta tähän kuvaushommaan, mutta nyt kun oli f

Täällä taas! (Metsästämässä riikinkukkokehrääjää...)
Eräs intohimoinen tuttu perhosharrastaja antoi minulle riikinkukkokehrääjä koirasta naaraan feromonilla houkuttelevan syötin. Heti kun hetki ja ilma olivat sopivat ja pääsin kuvaushommiin, lähdin tutulle paikalle rauhaisaan ympäristöön houkuttelemaan kyseistä

Itsenäisyyspäivä on myös puuhapäivä...
Paljon kaikkea on kyllä tekeillä. On monta biisiä tekeillä, taidetta ja joulutervehdyksiä niiden muodossa. Yksi pikkujoulukeikkakin oli Ylinousevan Kvartetin kanssa. Siihen lisäksi koiria, lapsien hoitoa ja kodin siivousta. Taitaa olla ihan hyvä paketti. Ai ni

Kesän perhoskuva päivitys!
Kesäloma tuli ja meni, ja työt alkoivat. Perhoskuvailu uuden kameran innoittamana kuitenkin tuotti mukavasti tulosta. Sain kuvattua uusia perhos lajeja toistakymmentä, joista hienoimpina (makuasioita) varmaankin poppelikiitäjä, liuskayökkönen, isomittari (jota

Kesälomareissu Pyhätunturilla. Päivät 1 ja 2.
Kävimme kuuden päivän kesälomareissulla kesä-heinäkuun vaihteessa Pyhällä lasten ja ukin kanssa. Laittelen tähän 1. ja 2. matkapäivän päivitykseen jotain matkalla löytyneitä hyönteisiä, sekä maisemakuvia Isokurusta. Heti ensimmäisenä päivänä törmäsimme ilmiöön

Perhosia ja vaikka mitä...
Toiseksi viimeisen työpäivän lopuksi ennen kesälomaa ajattelin hyödyntää olinpaikkaani työpisteessäni Nakertajassa, ja ajella Oulujärveä kohti. Sain vanhan tutun paikan Hannusrannan läheltä Oulujärven rannalta mieleeni ja ajelin sinne pienelle hiekkatielle, jo

Karttaperhosia Paltamossa
Lähdimme käymään frisbeegolf reissulla poikien kanssa. Tarkoitus oli mennä tsekkaamaan Paltamon Tervalammen rata Paltamon keskustan liepeillä. Otin varmuuden vuoksi kameran mukaan, jos siellä näyttäisi olevan kuvauspaikkoja ja aiheita. Se kannatti. Yhdellä väy

Ohdakeperhonen
Tuli asiaa Pohjavaaran suuntaan ja ajattelinpas ottaa jo aamulla töihin mukaan Nikonin, että voin samalla illan reissulla katsoa sattuisiko linssiin jotain mielenkiintoista. Sattuihan sitä! Kävelin hiekkatieltä metsäkoneen tekemälle rujolle jäljelle kuusikkoon

Kuopion Saaristokadulla
Minulle tuli eteen suoritettavaksi velvollisuus. Nimittäin täydennyspalvelus. Viisi vuorokautta Kuopion Pelastusopistolla. Koska illat olivat vapaat mihin vain aktiviteettiin, tuli minulla nopeasti mieleen ottaa reissuun mukaan polkupyörä ja kamera. Valitettav



