Eljas

eljasblogi.blogspot.com

Eljas Verve - tämä blogi bloggerissa vuodesta 2010 - ajankohtaiset asiat, kirjallisuus ym.

132
Postausta
2020
Vuodesta
Bolano - Revisio 2.0
Kirjat·

Bolano - Revisio 2.0

No, aloitin Bolanon novellikokoelman ”Puhelinkeskusteluja”. Se on hyvä, mutta raskas, luettuani ensimmäisen novellin vaivuin syvään, unenomaiseen horrokseen ja minun oli lopulta noustava ylös ja keitettävä kupillinen kahvia koska minulle tuli niin kylmä, mikä

Unien Kirja I - Revisio 2.2
Kirjat·

Unien Kirja I - Revisio 2.2

"Istun hämärässä keittiössä, kuivat oksat rätisevät puuhellassa, kahvitulet. Ulkona, paukkuvassa pakkasessa, etäämmällä asutuksesta ulvoo saariston susilauma. Hän vilkaisee nurkkaan sijoitettua televisiota. Ensi vuonna tälle maalle valitaan uusi presidentti, s

The Kevät Aina - Revisio 1.0

The Kevät Aina - Revisio 1.0

Viikon päätteeksi rajan tuntumassa. The Aina. Hämärän tullen laulurastas aloittaa, ensimmäinen tähti syttyy, kuunsirpin ympärillä on hienoinen kehrä, melkein kuin korona. Tässä kylässä ei ehkä ole pandemiaa, edes kulkutautia, vain kuusi onnetonta savua yksityi

Revisio 2.01 - Impivaara

Revisio 2.01 - Impivaara

Sain internetistä tietoja joiden mukaan vuonna 1975 avatun turkulaisen uimahallin vesi on liian kylmää. Ei se ole mikään ihme, sillä kyseinen halli sijaitsee Impivaarassa. Vuonna 1975 avattu impivaaralainen halli on edelleen valtakunnan suurin, väittää välillä

Revisio 2.0 - Ainakin

Revisio 2.0 - Ainakin

Tuore kannatusmittaus kertoo, ettei se kerro mitään uutta, mutta varmaankin illalla joku erään kokoomuslaisen omistaman tutkimuslaitoksen satraappi kertoo teille mistä kannatuksen nykäykset sinne sun tänne aivan kuin johtuvat. Ken nyt menettää, ken kasvattaa.

Revisio 2.0 -Yx Petteri?

Revisio 2.0 -Yx Petteri?

Sveitsissä olis kuulemma suotuisat näkymät elinkeinottelun harjoittamiselle toisin kuin näillä raukoilla rajoilla. Suomalaiset poliitikot tekevät vain virheitä ja jos yx Ihamuotila on fiksu, hän siirtyy erääseen Sveitsin kantonin marimekkoja kutomaan. (”Näin t

Revisio 2.0 - On se ehkä jossain?

Revisio 2.0 - On se ehkä jossain?

Seuraa joukko twiittejä joita en julkaissut:Kolmenkymmenen (kaari)minuutin päässä pääkaupungista on paratiisi? Se on siellä, rauha ja kirkas vesi? Hyvästi samea kolera-allas. Jo vaivaisen puolen asteen päässä häämöttää Eldorado!Joku asiantuntija, ehkä vain pah

Revisio 2.0 - Euroopan ruutitehdas

Revisio 2.0 - Euroopan ruutitehdas

Nato-kysymyksessä on noussut esiin kulma josta ei juuri puhuttu ”jäsenyys-hakemus-prosessin” (miten tuo edellinen änkytetään A-studiomoodissa) edetessä, eli ihmisoikeudet tai oikeastaan niiden puute. Miten nuo nyt tyystin unohtuivat? Joku Sanomien toimittaja v

Revisio 2.0 - Energiahana

Revisio 2.0 - Energiahana

Itäinen naapurivaltio (voisiko se olla jotakin muuta kuin naapurivaltio, sillä vaikka se olisi vihollinen se on silti naapuri siinä rajan itäisellä puolella) auttaa suuressa energiamurroksessa? Tässä yhteydessä olisi ehkä hyvä ihan jokaisen sisäistää kuka ne s

Revisio 2.0 - Nyt käy näin

Revisio 2.0 - Nyt käy näin

Hyvät tasa-valta-laiset!Ajat muuttuvat, sanotaan, ja niin on käynyt jälleen. Aika on muuttunut. Ehkä tämä on kulunut ilmaus, mutta aika muuttuu nyt ripeästi. Näin ainakin toivoo valtion johto ennen sunnuntain tp-utvaa. Erityisen herkkää on sitten kun tämä nime

Revisio 2.0 - Liittoon?

Revisio 2.0 - Liittoon?

En aikoinaan pitänyt ollenkaan YYA:sta. Ja jos oikein muistan en erityisemmin pitänyt Natosta, myötäilin luultavasti yleistä mielipidettä, toivoin rauhaisaa elämää liittoumien ulkopuolella, mutta toiveeni kariutuivat myöhemmin voimakkaaseen valuuttapakoon, mar

Revisio 2.0 - Vapauden päivä

Revisio 2.0 - Vapauden päivä

Onko nyt niin että ilman avointa ja luotettavaa tiedonvälitystä ei ole demokratiaa…vai että…Ilman demokratiaa ei ole avointa ja luotettavaa tiedonvälitystä?Ensin mainittuun väittämään vedottiin näköjään ja jälleen lehdistönvapauden päivänä.Vapautta lienee myös

Revisio 2.0 - Sotaisia virikkeitä

Revisio 2.0 - Sotaisia virikkeitä

(tämä ei ole nouseva Kurki vaan Feenix-lintu)Uskomuksia?Muistelin, että olisin joskus viime syksynä todennut tässä blogissa että niin sanottu ”länsi” valmistautuu sotaan. Niin taisin tosiaan mainita, minusta tosiaan "tuntui" siltä ja niin sitten kävi, vaikka e