Timo Mäntynen
timomantynen.blogspot.comMinusta on moneen, kuten meistä kaikista. Tällä sivulla olen kuitenkin muusikko, laulaja, lauluntekijä ja kitaristi. Omiin tarpeisiin myös äänittäjä, miksaaja, tuottaja, yms. Olen julkaissut kolme albumia melodista suomenkielistä pop-rock musiikkia. Näissä kirjoituksissa on tarkoitus avata hieman omia ajatuksia liittyen musiikin tekemiseen ja vähän muuhunkin. Pyrin lähestymään aiheita kansantajuisesti huomioiden, ettei lukijalla ole ehkä päässään samaa sanastoa kuin musiikin parissa työskentelevällä. Käsittelen myös asioita joita musiikintekijät saattavat pitää itsestäänselvyyksinä, mutta joista tavallinen musiikinkuuntelija ei välttämättä ole vielä perillä.
Kulttuuri1Seuraa mua!