
2016 - Ja ei kun syömän
toi oranssinen joku porkkana juttu oli kyl yök muutoin nam...
Suosittu aihe kategoriassa Ruoka.

toi oranssinen joku porkkana juttu oli kyl yök muutoin nam...

Olin ollut yön kissavahtina Vallilassa. Kissa ja minä nukuimme kumpikin hyvin, mutta silti herätessä mieleni harhaili. Ajatukset pyörivät kiemuraisissa ihmissuhteissa…Aamupäivällä jätin kissan yksikseen odottamaan emäntänsä paluuta ja suuntasin Punavuoreen hak
Kahvi ja tee eivät ole vain juomia, vaan tapoja jäsentää päivää. Ne ovat kuin pieniä rituaaleja, jotka toistuvat vuodesta toiseen ja muuttuvat samalla kuin huomaamatta osaksi identiteettiä. Rakastan kahvin mokkaisaa tuoksua, joka aamuisin leijuu makuuhuoneesee

Moikka moi, ja pitkästä aikaa settiä hieman kirjoitetussa muodossa. Jotenkin valokuvaus ja kirjoittelut ovat jääneet kokonaan pois tästä blogista. Valokuvaus on ollut itsellä tauolla ja olutfiilistelyt on keskittynyt videomuotoon. Syitä on monia, mutta ehkä tu

on teelaaduista tuntemattomimpia, eikä ihme. Sen makuvivahteet ovat usein hieman hailakampia ja hennompia kuin esimerkiksi vihreässä ja mustassa teessä. Valkoisen teen valikoima on teemyymälöissä ja ruokakaupoissa rajoitetumpi. Valkoisen teen parissa voi kuite

Keittiöremontin valmistumiseen kunniaksi valitsin saunaolueksi jääkaapista keravalaista neipaa. Olut on ohuesti sameaa keltaista, vaahto on kestävää ja valkoista. Tuoksu on marjaista. Maku on hedelmäinen, sitruunaa ja vähän greippiä. Pientä ohuutta on, mutta m

Tämän vuoden suomalainen menestysresepti kilpailu meni jostain syystä minun osaltani ohi hyvin vähällä huomiolla. Joitain jaksoja toki ohjelmaa katsoin ja paria tuotetta jopa odotin kauppoihin tulevan myyntiin. RiesKiss oli yksi näistä odotetuista tuotteista.

Kauppojen karkkihyllyihin tulee kaiken aikaa uudenlaisia makeisia. Uusien karkkien kehittelyssä tuntuu olevan vain mielikuvitus rajana. Nyt huomasin kuinka lähimarketissa oli laitettu esille hyvin erikoisilta tuntuvia uutuusmakeisia. Karkkipussissa luki: Herkk
Nyt kun on loppiainen, pitäisi viedä joulukuuset pois viimeistään. Ei yhtään huvittaisi käydä varastossa. Parin kestokassin kanssa etsimässä kansioita ja öljylamppuja. Se on melko kylmä ja pimeä paikkakin. Mä en ole vielä ihan 100%. Kuulostan kauhealta ja väli
19.12. Jos tuoksut ja värit on käyty läpi, on aika makujen, tuumii Tonttu Tiukunen. Mitähän niitä olisikaan? Varmaan monta. Mietitäänpäs. Kaneli, neilikka, pomeranssi, manteli, inkivääri, vanilja, appelsiini, kardemumma, julmust eli joululimsa, glögi, karpalo,
Oletko sinä kahvihifistelijä, joka rakastaa uusien makujen löytämistä ja paahtojen vivahteita – vai luotatko siihen, että tuttu Juhla Mokka pelastaa jokaisen talviaamun? Jos lukeuduit tähän ensimmäiseen esimerkkiin – tai jos sisälläsi kuitenkin on pieni hifist

Kuten viineissä, teelaaduissa on valtava skaala erilaisia tuoksuja ja makuja. Teetä voi arvioida värin perusteella, kuten teekategoriat – valkoinen, vihreä, keltainen, oolong, musta, tumma. Lisäksi teetä arvioidaan teelehtien muodon, ulkonäön, sekä tietysti tu

Suklaa, pieni ihme maan, sulaa suuhun, mielen saan. Makeus kuin unelma, hetken hiljaa, autuutta. Tummana tai maitosena, päivä muuttuu kauniina. Yksi pala — hymy jää, suklaassa on taikaa nää. Tuolla tavalla tekoäly kertoo suklaasta. Entä sinä, mitä sinä ajattel

Kumpi on parempi? Hintaeroa näillä kyllä on reilusti. Vierekkäin ne nököttää tuolla lempikauppani Lidlin hyllyllä.No kyllä Jaffan varsinainen keksikoostumus on parempi. Muuten ovat kyllä aika samanlaiset.Onneksi en näitä keksejä paljon syö. Nyt oli retkieväinä

Luonnoksissa on erilaisia postauksia ja jossain vaiheessa ajattelin loogista julkaisua niille esimerkiksi kahvin jälkeen kirjoittaisin kaurajuomista. Olisihan se varmasti kiva ja looginen jatkumo asioille ja ajatuksille mutta siihen väliin tulee aina miljoona

Lohjalainen neipa on kirkkaan keltaista ja se kuohuaa reilusti valkoisena. Tuoksu on hedelmäinen ja humalaisuuttakin on. Maku on samalla uralla. Hörppiessä löytyy vähän puumaisuutta, huipun ja tylsyyden välinen kilpailu kääntyy vähitellen positiiviseksi. Jälki

En tiedä miltä kebakkojen pitäisi näyttää, joten annan neutraalit kolme pistettä. Muistuttavat grillivartaita, mutta näistä pilkottaa puutikku vain toisesta päästä. Huom. alemmassa kuvassa on puolet eli 5 kpl pakkauksen sisällöstä.Maku2 pEipä oikein maistu mil

Suulla voi maistella paljon muutakin kuin ruokaa, mutta nyt muistelen ja kirjoitan lempiruuistani kotona ja muualla. Ennen sitä kuitenkin kielioppipläjäys. "Ruoissa" viittaa sanaan ruoka ja noudattaa normaalia kielen taivutusta, kun taas "ruuissa" on ääntämyks

Olen aikaisemmin julkaissut blogissani juttusarjaa nimeltään Berjantain BulkkiBisse. Minulle on tullut paljon pyyntöjä, että voisiko tämä sarja palata? Vitsi vitsi! Oikeasti ei kukaan ole pyytänyt, mutta silti Berjantain BulkkiBisset palaavat tänne blogiini. O

Rüütlilla pysähdyin aperatiivilla Kelderissä. Tartolainen amerikkalainen ipa on kirkasta kultaa ja vaahto on hohtavan valkoista. Tuoksu on vähän hedelmäinen ja enemmän humalainen, yksinkertaista. Maku on rapsakan humalainen. Humalat tanssivat jälkimaussa koko

Tulitikkuaski kokovertailun vuoksiHuono äiti - huono rukoa, mun mielipide.Ei kala ja kasvikset oikein tuossa muodossa napanneet.Toi Kunnon Arki pihvit oli halvemmat ja paremmat, mut ei ne jatkoon päässeet.Onkohan tuo vielä myynnissä, vai oliko muutkin yhtä mie
Pohdintaa siitä, miksi kurkku ei tunnu sopivan kalan kanssa – makuyhdistelmä, joka yllättää negatiivisesti, vaikka molemmat raaka-aineet ovat yksittäin mietoja ja raikkaita.
Vieläkö on kesää jäljellä? No on on, vaikka päivän valoisan ajan pituus lyheneekin päivä päivältä täällä Härmlandiassa. Suomen kieli ja suomalainen mielenmaisema: Onko se Koli? Vai joku muu? Sitä me emme pysty tässä määrittelemään, mutta viiniä voimme taas mai

Jäätelö on useimpien merkittävä kesäherkku. Tosin, eihän mikään estä muulloinkin nauttimasta.Laskeskelin kerran isossa kaupassa heidän jäätelövalikoimansa määrää. Useita kymmeniä erilaisia jäätelöitä oli tarjolla. Ja joka kesä tulee aina vaan uusiakin. Sitäpai

Kun sisällön kuluttamista ohjaavat suositusalgoritmit ja sisällön tuotannosta vastaa enenevässä määrin tekoäly, niin näen maun aseman vain korostuvan meidän aikakaudellamme. Maku on jotain sellaista, jota ei voida automatisoida tai korvata koneellisella vastin
”Miksi tavallinen ruoka ei enää maistu miltään?” Kysymys on noussut monessa kodissa esiin aivan huomaamatta. Kun makunystyrät ovat tottuneet makeutettuihin muroihin, keinotekoisesti maustettuihin jogurtteihin ja valmisaterioihin, alkaa perusruoka maistua latte

Tämä posti ei ole mainontaa, vaikka kuvissa näkyy kahvipaketteja. Olen viime aikoina intoutunut maistelemaan eri kahvilaatuja ja paahtoasteita. Olisi kiva kuulla, mitä kahvia sinä juot ?Etsin sellaista kahvia, joka olisi juuri minulle mieluinen päivittäin juot

Maku Brewing ja Panimo Himo on yhdessä tehnyt Tupla West Coast IPA:m. Onko tuplasti makua? Katso ja ota selvää!Olutämpäri
Makea, suolainen, hapan ja karvas. Nämä neljä makua opitaan tunnistamaan jo lapsena. Mutta on olemassa vielä yksi maku, joka jää usein muiden varjoon. Se ei ole yhtä helposti sanallistettavissa, mutta kun sen kerran tunnistaa, sitä ei voi sen jälkeen olla huom

Ensimmäinen lusikallinen: “Hmm. No joo. Ei paha.”Toinen lusikallinen: “Onko tässä joku juttu, jonka makunystyräni eivät vielä ymmärrä?”Kolmas: "MIKSI SE JÄÄ KIINNI KITALAKEEN?! En tiedä, miten se tekee sen. Onko se tehty jostain puoliliimasta? Maku on yhdistel