Sisilia koronan aikaan 2020

sisiliakoronanaikaan2020.fi

Koronan jyllätessä maailmalla päätimme lähteä Suomen syksyä ja talvea pakoon Sisiliaan Siracusan kaupunkiin. Kirjoituksia matkan varrelta näkemästämme ja kokemastamme Siracusan lisäksi eri puolilta Sisiliaa ja Italian niemimaata. Puolen vuoden irtiotto Suomesta etätyön ja matkailun merkeissä iloineen ja suruineen.

50
Postausta
2020
Vuodesta
S

Kotka vuonna nolla

Seuraavana päivänä ilma kylmeni, kämppä muuttui jälleen jääkaapiksi, lopuksi vielä kämpän putket pamahtivat. Tuumailimme tilannetta, ostimme seuraavan päivän lennot takaisin kotiin. Kaikki tapahtui nopeasti mutta emme ole katuneet paluuta. Suomenlahden rannall

S

Maaninen raivo

Ei ole helppoa Elon Muskillakaan. Hänen työmetodinsa on maaninen kiire ja psykologinen raivo. Keskellä vauhtia hän ei siedä hidastavia tekijöitä. Tavoitteet asetetaan ylivoimaisiksi mutta potkut tulevat jos joku ei pysty ylittämään niitä. Ihmisiä palaa loppuun

S

Kurja Italia

Olen täällä Italiassa ollut nyt yli neljä kuukautta. Koronan toinen aalto pyyhkäisi nopeasti maan yli, eikä vieläkään olla selvillä vesillä. Korona on erilaisine liikkumis- yms. rajoituksineen jonkin verran haitannut olemista. Toisaalta kun olen säästynyt aina

Joulu Trasteveressa

Joulu Trasteveressa

Kun lähdin Sisiliasta kolmen kuukauden jälkeen alkoi Catanian lähellä oleva tulivuori Etna osoittaa poikkeuksellista vulgaanista aktiivisuutta. Isoa paukkua ei pelätä, mutta asiantuntijoiden mielestä tulivuori ei ole ollut näin ärkäkkäänä viimeiseen 20 vuoteen

S

Sateet tulivat

Pari päivää on satanut. Lämpötila tänä aamuna 15 astetta. Toppatakit ovat ilmestyneet katukuvaan. Muistan ihmetelleeni nuorena kun olin hommissa Tukholmassa, että heti kun kesällä vähänkin säät viilenivät oli svenskeillä toppatakit päällä. Täällä ne pistetään