Salainen Puutarha

pihapuutarhuri.blogspot.fi

Luomu-puutarhuri, maatilan emäntä ja 4 lapsen äiti Pohjois-Pohjanmaalta. Lasten lisäksi löytyy myös tuo parempi puolisko...eli mies. Ja hännän huipuiksi kissat, 7v neiti Kisu ja 5v pojan viikari Tessu. Kasvuvyöhyke meillä on V, mutta edullisen pienilmaston ansioista kasvattelen ja kokeilen paljon III- ja IV -vyöhykkeidenkin kasveja.

432.
Sijoitus
173
Postausta
2016
Vuodesta
Kasvihuonekuulumisia

Kasvihuonekuulumisia

Tämän kevään taimikasvattelut on ollu vähän heikonlaiset, siement iti kyllä, mut kasvu pysähty täysin 5 cm korkeuteen. Kolmeen viikkoon ei tullut uutta kasvua senttiäkään. Vasta multien vaihto auttoi, pari viikkoa sen jälkeen tomaatit lähti kasvuun. Kurkut kit

Kylvöpuuhia

Kylvöpuuhia

Tänä keväänä oon malttanu pitää kylvökset kohtuuden rajoissa. Monena keväänä on tomaattejakin tullut yli oman tarpeen, nyt niitä taitaa olla ihan sopivasti, jos vaan selviävät koulimisesta. Viikon päästä saa jo siirrellä taimet isompiin purkkeihin.Kurkkuja lai

Paikka Pappilassa
Koti·

Paikka Pappilassa

Käytiin viime syksynä naisten kans mökkilomalla Kinnulassa. Kinnula valikoitui paikaksi ihan vaan kauniin vanhan pappilan vuoksi, mikä me vuokrattiin viikonlopuksi käyttöön. Aivan hirmu hienosti remontoitu ja sisustettu talo, kiva ulkosauna ja laavuki joen ran

Kesän -24 kooste

Kesän -24 kooste

Google muistuttelee välillä kuvilla kesästä. Paljon tuli otettua kuvia ja ajateltua, että vois laittaa blogiin ja kirjotella jotain, mutta miten se aina jääkin. Tätäkin päivitystä oon yrittänyt kirjottaa jo pari kuukautta sitten, vaan ei koskaan saa valmiiksi

Heinäkuuta

Heinäkuuta

Tänään tuli käytyä pitkästä aikaa Raahessa Särkän perennataimistolla. On siellä vaan valikoimaa! Mukaan tarttu monta uutta perennaa ja lisää semmosia, mitkä on hyviksi havaittuja. Lapinneilikka on yllättäny ihan mahtavalla kukinnalla. Se näyttää viihtyvän etup

Katsaus kevääseen

Katsaus kevääseen

Nyt mulla olis vakaa aikomus kirjotella enemmän tänne blogin puolellekin, kun oon sairaslomalla ja joutilaana. Viime vuoden päivitykset jäi kyllä niin vähälle, että harmittaa. Ei tullu itellekään talteen pihajutut kunnolla. Kevään ensimmäinen pioni kukki aikai

Kesän kuulumisia

Kesän kuulumisia

Sumuinen aamu, mukavan viileää, ei onneksi sada eikä ole hellettä. Tänä kesänä on tullu sääennustuksia luettua hartaasti. Alkukesällä tuli pakkaset, sen jälkeen helteet, nyt onki viime aikoina satanu, välillä ihan mahottomiaki kuuroja. Että vaihtelevaa. Mitään

Kesää

Kesää

Taitaa käyä niin, että instagram pikkuhiljaa syrjäyttää tämän blogin. Sinne on niin helppo nakata kuvia, kun se ei vie juurikaan aikaa. Laiskuuski monesti iskee, kun meinaa alkaa kirjottelemaan pitemmästi, kesken on jäänyt tämäkin postaus jo monta kertaa.Kesä

Kesä meni, syksy tuli...

Kesä meni, syksy tuli...

Näin se vaan näkyy olevan, blogille ei enää jää oikein aikaa. Eikä juuri pihallekaan. On töitä, koti ja lapset, hevoset ja muut elukat, niin siinäpä ne päivät menee. Saunapolku on yks mun lempipaikoista täällä, sen kiemurteleva muoto kiehtoo aina. Keijuängelmä

Pikaiset kuulumiset

Pikaiset kuulumiset

Melkein kuukausi hurahtanut edellisestä postauksesta, mitenhän tässä näin kävi? Ei ole tainnut aikaisempina kesinä tulla näin pitkää taukoa kirjoittelussa. Mutta kiirettä on pitänyt, heinäkuun alkupuoli oli aika työntäyteinen, loppukuusta järjestettiin tyttäre

Sadetta kaivattais

Sadetta kaivattais

Kohta alkaa olla kuivaa, mutta vielä ei ole palanut mikään ruskeaksi, vähän nurmikolla alkaa näkyä kuivimmissa kohissa. Mutta sais se sataa jo kovasti, uusia istutuksia joutuu kastelemaan kovasti. Pionit on ollu komiassa kukassa. Keltanen ´Bartzella´kukki 4 ku

Uima-altaalla

Uima-altaalla

Muutama vuosi tässä on jo uitu, mutta nyt vasta saatiin värkättyä tuonne suodattimelta tulevan putkiston päähän lopulliset systeemit. Tähän asti siellä on ollut vaan väliaikasesti niinku viemäriputken pätkät, joista vesi on valunut takaisin altaaseen. Pitkään

Piha tiptop-kunnossa

Piha tiptop-kunnossa

Aamulla kiertelin ja kuvailin pihaa, kun kaikki on kerrankin siistissä kunnossa. Pihavierailulla kävi n. 200 vierasta, oli oikein onnistunut, mukava ja lämmin päivä. Kiitos kaikille, jotka kävitte! :) Mukavaa kun käy porukkaa, ei ole turhaan nähnyt vaivaa. Tän