Asiaa seinistä
Koti·

Asiaa seinistä

Nyt seuraa asiaa seinistä, useampikin lukijani on toivonut, että kertoisin tarkemmin mitä tapetteja ja maaleja meillä on käytetty sisäseinissä. Nyt vihdoin vastaan tähän toiveeseen. Lähes kaikissa alakerran huoneissa on ensin hirsiseiniä vasten laitettu huokol

Makuuhuoneen muutos
Koti·

Makuuhuoneen muutos

Maalasin makuuhuoneen melkeinpä heti muuton jälkeen, mutta hyvien kuvien saamiseen on vain kulunut turhauttavan pitkä aika. Taloon tulee jotenkin niin huonosti valoa oikeassa kulmassa ja olen yrittänyt etsiä otollisen hetken luonnonvalolle. Toki huoneen somist

Kolme pientä "idistä"
Koti·

Kolme pientä "idistä"

IKEA:n tanko, alunperin ruukuille hankittu, on ollut ahkerassa käytössä viimeiset viisi vuotta. Kuivattelen sekä tuuletan siinä vaatteita henkareissa. Narut ovat sitä varten, että vaatteet pysyvät paikoillaan kovassakin tuulessa.Alkuperäiset narut tulivat tien

Tapettivalintoja ja remppakuulumisia
Koti·

Tapettivalintoja ja remppakuulumisia

Alkaa pikkuhiljaa iskemään taas remppaväsy.. tapetteja on revitty nyt neljä päivää ja sekä äiti että tytär on aika finaalissa.. Ei vaan lähde kuin sentin suiruina tuo alin kerros, vaikka kuinka kastelee ja tekee muitakin temppuja.. Se seinä jossa ei ollut maal

Kaksion uusiutunut makuuhuone
Koti·

Kaksion uusiutunut makuuhuone

Blogin päivittäminen on jäänyt, mutta nyt on taas tarkoitus palata "linjoille". Vuoden aikana on tapahtunut kaikenlaista, olen mm. valmistunut maalariksi ja tehnyt viime kesän töitäkin korjausrakentamisen parissa. Jatkan nyt blogin päivittämistä ja esittelen e

Kaikenlaisia tekemisiä
Koti·

Kaikenlaisia tekemisiä

Kesä on nyt niin lämmin, että välillä pitää siirtyä kauniista ulkokeleistä sisätiloihin "vilvoittamaan" itseään. Vielä on valoisaa pitkään, mutta lamppujen aika tulee. Makuuhuone on saanut kaksi uutta lamppua varjostimineen. Toteutin haaveen vanhan tapetin käy

Kesäisiä ostoksia
Koti·

Kesäisiä ostoksia

Lettuja uudella pannulla Kesällä on tullut tehtyä lisääkin ostoksia, mutta tavara ei ole niiden myötä suuremmin lisääntynyt, koska noilla on korvattu jotain rikkimennyttä. Ostin toisen pitsihameen, käytän hametta niin paljon, että on kiva että saa toisen pesuu

Remppa etenee ja yllättää
Koti·

Remppa etenee ja yllättää

Hiljaa hyvä tulee. Tällä hetkellä ollaan rempassa siinä tilanteessa, että seinistä on revitty vanha ällöttävä profiloitu muovitapetti ja seinään jäi tapetin muoviton paperikerros ja joku vanhempi tapetti ja sen alla vielä yksi tapetti. Ja jotain maaliakin sinn

H
Koti·

Luginomassa aka. kananpaska

Onko joku sattunut asumaan vanhassa "kivitalossa"? Oletko ikinä kiinnittänyt mitään seinään? Pysyikö ko. asia seinällä? Jos se pysyi, kyseessä ei ole luginomassa. Jos kiinnittämäsi hylly tuli alas ja toi mukanaan puolikkaan seinää, kyseessä on todennäköisestä

Viimeinen seinä
Koti·

Viimeinen seinä

Kaupunkikodin ikuisuusremppa jatkuu, mutta loppu häämöttää. Aloitin sen neljätoista vuotta sitten asunnon ostettuani makuuhuoneen ja eteisen remonteilla, mutta muutaman vuoden takainen putkiremontti pisti puuhaan vauhtia, sillä silloin kylpyhuone purettiin ja

Nautitaan syksystä!
Koti·

Nautitaan syksystä!

Joillekin ihmisille jo otsikko on liikaa. "Ei siinä ole mitään nauttimista, märkää ja pimeää, jonka jälkeen kylmää ja loskaa sekä vielä pimeämpää". Itse taas olen henkeen ja vereen syysihminen . Raikas ilma kesän kuumuuden jälkeen, puiden lehtien mahtavat väri

Jaksaa jaksaa
Koti·

Jaksaa jaksaa

Talossa on purettu nyt viimeiset seinissä olleet lastulevyt ja vanhat tapettikerrokset, eli tuvassa oli vielä tältä osin purkutyötä jäljellä. Purkaminen on maailman ärsyttävintä hommaa, kun se vaan jatkuu ja jatkuu. Mehän aloitimme sen talossa jo 9 vuotta sitt

HUUSSI.

HUUSSI.

Mökkeilyni mukavuustaso nousi ihan uusiin sfääreihin, kun sain mökille kuivakäymälän. Olen koko kohta kahdeksanvuotisen siirtolapuutarhuriurani aikana miettinyt huussin tekoa mökin päädyssä olevaan pieneen varastoon. Kaikki nämä vuodet varasto on ollut täynnä

Uusi koti: WC
Koti·

Uusi koti: WC

Tervetuloa tutustumaan meidän uuteen kotiin! Aloitan kierroksen talossa epäkonventionaalisesti vessasta, joka on yksi (lähes) valmiista tiloista. Täältäkin puuttuu vielä muutamat listat, mutta ikkunallisissa tiloissa listojen puute häiritsee tätä tilaa enemmän

Opiskelijan huoneen tehosteseinää
Koti·

Opiskelijan huoneen tehosteseinää

Meillä on ollut New York tehosteseinä jo pitkään tytön huoneessa. Tapetti on tilattu joskus Seinäruusu-liikkeestä. Ajaton Iskun valkoinen koulupöytä koivunvärisin tehostein on myös ollut huoneessa kauan. Tehosteseinä on muuten helppo itse tapetoida, koska tape