Lapsettomuus osa 6

Lapsettomuus osa 6

Meidän IVF-hoito toteutettiin toukokuussa ja julkaisin ensimmäisen osan siitä tarinasta kesäkuun alussa. Tarina saa tässä postauksessa toisen osan, jossa kerron hoidon tuloksista ja hoidosta aiheutuneista komplikaatioista. Samalla tämä on ainakin toistaiseksi

Lapsettomuus osa 4
Mieli·

Lapsettomuus osa 4

Lapsettomuudesta puhutaan yhtenä elämän isoimmista kriiseistä. Kuten elämässä yleensäkin, joskus mennään ylämäkeä ja lapsettomuus ei tunnu niin isolta kriisiltä, mutta joskus taas alamäessä se tuntuu. Viime vuoden lopulla tuntui, että olin usein kriisissä laps

Lapsettomuus osa 2

Lapsettomuus osa 2

Ja niin koitti päivä 517... Kesä alkaa olla ohi ja se tarkoittaa myös sitä, että meidän lapsettomuushoidot vihdoin etenee. Mitään konkreettista ei ole vielä tapahtunut muutamaa verikoetta lukuunottamatta, mutta pieniä askelia on otettu eteenpäin. Kertaan lyhye

Lapsettomuus – Miltä se tuntuu?
Mieli·

Lapsettomuus – Miltä se tuntuu?

Miltä tahaton lapsettomuus tuntuu? Voinko minä perheellisenä ikinä tietää, miltä se voi tuntua? Tampereen Teatterin Sylityksin-teatteriesitys, sekä muiden blogikirjoitukset tarjosivat minulle pienen kurkistuksen tähän herkkään aiheeseen. The post Lapsettomuus

V

Tammikuu

Nyt se on tehty. Meillä on aika lapsettomuusklinikalle ensi vuoden alussa. Edeltävästi käyn labrassa prolaktiini- ja kilpirauhasmittauksissa, mitään muuta valmistelua ei tässä vaiheessa tarvita. Suunnittelukäynnin jälkeen voidaan toivottavasti varata aika alki

P
Mieli·

Sanojen voima

Selailen vanhoja Me Naiset-lehtiä. Kesäkuun numerossa (2.6.2021, 22/21) Emilia Vuorisalmi kertoo yksinäisistä sinkkuvuosista ,jolloin kumppanin kaipuu sai kaiken muun tuntumaan tyhjältä. "Erosta näyttelijä Mikko Leppilammen kanssa seurasi sydänsuruja sekä sink