Keittiön pieni suuri muutos
Koti·

Keittiön pieni suuri muutos

Pohdin keittiön saarekkeen ovien uusimista viime kevään postauksessa. Ovet ovat aina vähän häirinneet tyyliltään, mutten keksinyt mitään ratkaisua tilalle. Aluksi meinasin hakea Ikeasta uudet ovet (ilman niitä lasi-ikkunoita), mutta toisaalta halusin pelkistet

Elämää maalla 5.
Mieli·

Elämää maalla 5.

Tätä viikkoa on värittänyt -tai paremminkin mustannut - krapula. Viime lauantaina oli ystävän kanssa taas neljän tunnin puhelu. Saimme jostakin päähän, että juodaan nyt yhdessä puhelun aikana. Hauskaa oli! Minä join seitsemän annosta punaviiniä, mikä oli täysi

Tiskikaappi maalattuna
Koti·

Tiskikaappi maalattuna

Emmin täällä aiemmassa kirjoituksesani, että minkäväriseksi maalaisin tiskikaapin. Valitsin siihen kaksi eri harmaan sävyä. Vetimet ja reunat tummemmalla ja kaapin ovet vaaleammalla maalilla. Tuunattiin kaappia Ikean jauholokerikolla, jonka ostin kirpputorilta

Saarekkeen suunnittelua
Koti·

Saarekkeen suunnittelua

Olisi aivan ihana saada keittiöön saareke, -olen niin pitkään haaveillut siitä! Tähän nykyiseen, rintamamiestalomme keittiöön ei sellainen mahdu. Mutta nyt olisi mahdollisuus saareke sijoittaa tuonne mökin keittiöön. Tein ihan ohimennen löydöt kahden eri kirpp

Keittiön uusi ilme
Koti·

Keittiön uusi ilme

Kerroinpa tuossa joku postaus sitten sisustusvinkkauskeikastani tuttavan keittiöön. Nyt on remppa viimeisiä silauksia vaille valmis ja meidät kutsuttiin sen kunniaksi syömään tähän uudistuneeseen keittiöön. Vinkkausjutun voit kurkata tästä.Voi että, mutta kyll

Kaksio on valmis!
Koti·

Kaksio on valmis!

Ihanaa! Kaksion remontti on valmis, ja nyt minä esittelen lopputuloksen. Keittiö on juuri sen sininen, mitä halusinkin! Näitä on kysytty niin paljon, että tuuppaan tähän nyt ihan vain informatiivisen listan. (Huom, tein Tikkurilan kanssa kaupallista yhteistyöt

Pojan uusi huone
Koti·

Pojan uusi huone

Nyt alkaa myös poikien huoneen remontti olemaan takana päin. Tässä huoneessa lähdetiin liikkeelle siitä, että ruskeat hirsiseinät maalattiin valkoisiksi vesiohenteisella Teknoksen Paneeliseinämaalilla, joka käy myös hirsipinnoille. Sain maalata ruskeaksi vahat

Värisuunnittelua
Koti·

Värisuunnittelua

Minulle on kesällä tulossa kiinnostava suunnittelu- ja remontointikohde, vanha kerrostalokaksio. Olen jo tilannut tulevan asukkaan kanssa valitun tapetin olohuoneeseen ja tehnyt alustavia värisuunnitelmia. Suunnitelmat tarkentuvat, kunhan tapetti saapuu ja pää

Surutyöni 111.
Mieli·

Surutyöni 111.

Siiri-kissi on ollut kadoksissa nyt seitsemän viikkoa. Hän on ehkä villiintynyt tai pahimmassa tapauksessa kuollut. Voi, miten lapsellisia olimme miehen kanssa. Ei tullut mieleenkään, että Siiri voisi lähteä metsään synnyttämään. Me otettiin parisängystä jalat

Remppahommia
Koti·

Remppahommia

Kun hankkii vanhan asunnon, yleensä on tavanomaista tilata kuormalava ja ryhtyä purkamaan pois kaikki, mikä irti lähtee. Olen vuosien varrella oppinut, että siinä ei ole mitään järkeä. Tulee helposti tehtyä turhaa työtä ja kalliita virheitä. Kannattaa istua he