Huonekasvibingossa oli kivaa!
Puutarha·

Huonekasvibingossa oli kivaa!

Sunnuntaina 29.3.2026 Huonekasviseura järjesti kasvibingon Tampereella Finlaysonilla sijaitsevassa Kattopuutarha- kahvilaravintolassa. Puitteet sopivat kasvibingolle erinomaisesti, sillä ravintolan sisustuksessa oli käytetty paljon kasveja ja niitä oli myös mu

Huonekasvien kuulumiset

Huonekasvien kuulumiset

Kesän viimeinen päivä. Aika metkaa, kuinka nopeasti taas yksi kesä on mennyt. Puutarhassa on jotenkin pysähtynyt tunnelma. Kosteus on runsasta ja tuntuu jo aika syksyiseltä. Minun puolestani syksy saa tulla, lempivuodenaikani. Olen nauttinut myös suunnattomast

Huonekasvit sisälle

Huonekasvit sisälle

Jaahas, viime yönä lämpötila laski meillä aika hurjiin lukemiin. Alimmillaan lämpöä on ollut ulkona vain +3,5°C, mikä kuulostaa elokuulle aika karulta lukemalta. Mutta onhan tämä kesä muutenkin ollut aika erikoinen, joten sopiihan tämäkin kai sitten kuvioon.Hu

Huonekasvin alasleikkaus

Huonekasvin alasleikkaus

Latvomalla lisättävän huonekasvin alasleikkaus tarkoittaa kasvin varren leikkaamista muutaman sentin päästä tyvestä. Liian alhaalta vartta ei saa leikata, varteen pitäisi jäädä ainakin pari kasvupistettä. Kasvupisteen ovat pieniä pullistumia kasvin varressa, j

Huonekasvien lannoitus

Huonekasvien lannoitus

Huonekasvit tarvitsevat lannoitusta helmikuun loppupuolelta lokakuulle, miedolla annostuksella aloittaen. Myös syksyllä voi lannoitteen annostusta pienentää, kun valo alkaa vähetä. Mitä enemmän kasvi saa valoa, sitä enemmän sitä lannoitetaan. Jos kasvi on talv

Huonekasviseura ry

Huonekasviseura ry

Vuonna 2017 perustettu Huonekasviseura ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka julkaisee neljästi vuodessa sähköistä jäsenlehteä nimeltä Peikonlehti. Yhdistyksen tavoitteena on jakaa kasvitietoutta ja koota yhteen kaikki kasviharrastajat. Seura järjestää

Huonekasvit ja koiranpentu
Puutarha·

Huonekasvit ja koiranpentu

Perheeseemme tuli puoli vuotta sitten uusi jäsen, kun haimme Puolasta minibullterrieri pennun Suomeen. Olimme olleet jo pitkään pentujonossa yhdelle suomalaiselle kasvattajalle ja varauksessa oli narttupentu. Olimme nimenneet vielä syntymättömän pennun Meijuks

Huonekasviharrastuksen haitat

Huonekasviharrastuksen haitat

Koska listasin eilen huonekasvien hyviä puolia, päätin tänään tasapuolisuuden nimissä miettiä, onko huonekasveista jotain haittaa. Pääni ei meinannut millään käynnistyä tätä asiaa miettimään, ilmeisesti alitajuisesti en halunnut moista asiaa edes ajatella. Ens