Isänpäivältä
Lifestyle·

Isänpäivältä

Rauhallinen aamu. Koululaiset koulussa,mies töissä ja itse suuntaan iltavuoroon jotenon aikaa vähän bloggailulle. Muutamia otteita jaan nyt isänpäivältä. Ensin herkuteltiin kotona kakullaja myöhemmin burgereilla ja sitten suunnattiin onnittelemaanappiukkoa ja

2 x idea isänpäivään
Lifestyle·

2 x idea isänpäivään

Olen niin onnellinen, että miehen mukana lapset ovat saaneet elämäänsä myös ihan mielettömän papan! Sunnuntaina taas juhlitaan iskää, isiä, pappaa, vaari, ukkia tai ehkä äitiä, joka on aina hoitanut molempia rooleja. Kuten omani. Tein isänpäiväksi omalle papal

Paperinarukranssi

Paperinarukranssi

Paperinaru on yksi mun lempparimateriaaleista. Olen tehnyt siitä yhtä sun toista! Tällä kertaa valmistui valokranssi. Netistä yritin etsiä ohjetta, mutta loppujen lopuksi tuli sävellettyä aika pitkälti itsekseen tämä juttu. Tavallisen luonnonvalkoisen paperina

Lahjatyöpaja @Paja

Lahjatyöpaja @Paja

Isänpäivä oli ja meni, mutta en vielä paljastanut, mitä lasten kanssa isille annettiin!Ennen isänpäivää Paja:n järjestämässä avoimessa työpajassa lapset pääsivät nakuttelemaan ihan itse messinkisen avaimenperän isille.Mikael halusi kirjoittaa avaimenperään "Oo

Askarteluvimma

Askarteluvimma

Meille on pesiytynyt askarteluvimma. Itsekin toki tykkään kovasti kaikkea väsäillä, mutta tällä kertaa askartelukärpänen on puraissut taaperoa. Haluan miimata!, eli liimata, meillä kuuluu usein.Eilen olikin sitten ihan tyypin lempparipäivä, askartelua kerhossa

Vihdoin yksi huone on valmis
Koti·

Vihdoin yksi huone on valmis

Kyllä, vihdoin yksi huone on valmis. Muualla on kauhea kaaos edelleen. Tämä yksi huone on meidän eteisessä oleva vessa. Se on vihdoin laitettu niin, että siellä on kaikki se tavara mitä pitää ollakin. Eikä siellä ole enää laatikoita pinossa. Vaikka miten laite

Havukranssi
Koti·

Havukranssi

Ihanaa alkanutta marraskuuta! Maalumessa ja pakkassää, miten jouluinen fiilis, vai mitä? Mulla on ollut vähän isänpäivä rajana, ennen kuin mitään joulua kotiin laitan, mutta talvisen kranssin eilen tein terassille. Mietin vähän, jos laittaisin kattokoukusta kr

Kokoa lahjasta rusetti

Kokoa lahjasta rusetti

Mukavaa marraskuuta! Halloween on juhlittu ja joulua kohti mennään kovalla vauhdilla. Sitä ennen edessä vielä isänpäivä. Suunnitellessamme isälle työkalupakkia kylpyhuoneeseen (klik!), huomasimme, että Nivean tuotteista itse asiassa voi rakennella myös hauskan

Tuunattu kynttelikkö
Koti·

Tuunattu kynttelikkö

Tykkään perinteisestä kyntteliköstä, minkälainen meillä oli kotonakin kun olin lapsi. Valkoisena se on sopivan raikas ja nyt kokeilin ottaa siitä "vanhanaikaiset" mansetit pois ja tuunata siitä kelvollisen tälle vuosituhannelle..Tuli kiva! Tykkään tästä nyt vi