Torkkupeitto

Torkkupeitto

9.2.23 Heippa!Sain toisen torkkupeittoni valmiiksi 31.1.23. Neuloin ja virkkasin peittoa ainakin vuoden verran. En muista, milloin tarkkaan ottaen aloitin sen.Olen neulonut peittoon monenlaisten eri lankojen jämäkerät. Neuloin kaikki palat koon 3.5 puikoilla j

Neulepeitto tekeillä

Neulepeitto tekeillä

Keväisen raikas tervehdys! Näköjään työ vie elämästäni aivan liian suuren osan. Päättelen sen siitä, että tämä blogikin jäi hunningolle heti, kun lomani päättyi. Yritän kuitenkin vielä ehtiä silloin tällöin jotakin kertomaan. Käsitöitähän minulla on aina tekei

Jämälankapeitto

Jämälankapeitto

Jostain se idea tähänkin lähti. Ehkäpä jämälangoista ja yksittäisistä keristä ja siitä, ettei eräällä mökillä ollut yhtään neulottua vilttiä. Silmukoita loin puikoille jonkin sopivan määrän, en valitettavasti muista sitä enää, ehkäpä noin 120-140 välillä. Ehkä

Lämpötilapeitto 2022

Lämpötilapeitto 2022

Jo viides lämpötilapeittoni valmistui ihan ajallaan vuoden viimeisenä päivänä. Samalla tyylillä kun edellinenkin, joten onko tästä nyt enää mitään uutta sanottavaa. Sanonpa nyt kuitenkin edes jotain tai näytän ainakin kuvia.Ensimmäisessä kuvassa alkuvuosi.Mall

Lahjoitukseen

Lahjoitukseen

Vuoden alussa oli maakuntalehdessä juttua siitä miten keskussairaalaan kaivataan pieniä peittoja annettavaksi vauvoille kotiin lämmikkeeksi. Mulla on paljon ihan hyviä lankoja joille en vain ole keksinyt käyttöä. Tänään luin sitä netistä että paikallinen lanka

Peitto

Peitto

mysteeri villalangoista kaappien kätköistä.Reunassa karvalankaa.Hyvä niitäkin saada pois,kun on kassillinen ollut salaisessa kätkössä.Neulottu puikoilla 6 ainaoikein- ja helmineuletta.Painaa n.540g.Mukavan talvista päivää!

3. joulukuuta

3. joulukuuta

Pitsineuleet jatkuu taas, toki neuloin keväällä muutakin, lähinnä sukkia mutta ne on kaikki jo esitelty. Viime syksynä kuulin kaverilta että hänestä on tulossa keväällä mummu ensimmäistä kertaa. Mulla oli omien lastenlasten peittoihin tarkoitettuja silkkivilla

Lainapeite?

Lainapeite?

Sain idean vauvanpeitosta jo joskus kesällä. Mutta toteutuksen aika oli vasta vuoden lopulla kun laskettu aika läheni jo kovaa kyytiä.Langat olin ostanut jo kesälomareissulla ja osin käyttänytkin jo. Ja ostanut lisää.En tykkää leikata neuleita ja osaan neuloa

Pikkuinen pitsipeitto

Pikkuinen pitsipeitto

Kun on oikein pienivoi lentää linnun untuvalla,nukkua orvokinlehden alla,kun on oikein pieni.Kun on oikein pieni,voi keinua heinässä heiluvassa,levätä kukassa tuoksuvassa,kun on oikein pieni.Kun on oikein pieni,voi istua lumihiutaleilleja liitää maailman tuuli

Peitto lopultakin valmis

Peitto lopultakin valmis

Sainpa ilokseni valmiiksi parin kuukauden urakkani, jonka aikana en ole juuri muita käsitöitä tehnytkään. Kuten olen jo aiemminkin kertonut, tyttäremme on sairastunut vakavasti ja se vie minun aikaani ja voimiani. Ja käsitöistä ja muista itseni huvituksista se